top of page

SPARRI:n jälkeiset polut

On kaunis talvinen perjantai aamu. Olemme kokoontuneet Sparrin toimistolle yhdessä Remin, Niklaksen, Suvi-Pauliinan sekä Arjan kanssa. Tarkoitus on vaihtaa kuulumisia ja kertoa, miten polkumme ovat jatkuneet Sparrissa olomme jälkeen. Olemme olleet nyt reilun kuukauden työkokeilussa näyttämässä osaamistamme. Rem on ollut Klubitalo Tönärillä ja Niklas ja Suvi-Pauliina ovat olleet Monikulttuurinen Toimintakeskus Monikassa. Jutustelemme, juomme Piparkakku Rooibos teetä ja nopeasti käy selväksi, että jokainen meistä on viihtynyt todella hyvin työkokeilussamme!


Rem on Klubitalo Tönärillä auttanut paljon keittiössä, hän on ollut kokin apulaisena. Tönärillä on lounas ja kahvitarjoilu arkisin. Ruokailijoita on yleensä 5-10 henkilöä. Näiden valmistaminen vaatii myös kaupassa käyntiä, jonka Rem on aina silloin tällöin hoitanut. Rem on emäntä ja Susanna on isäntä, ja päivän työtehtävät jaetaan aina aamuisin yhteisessä kokouksessa. Vielä on pohdinnassa, minne Rem jatkaa, mutta tarkoitus olisi päästä töihin. Varasuunnitelmana on hoitoapulaiskoulutus jos työnhaku ei tuota tulosta. Rem on saanut paljon uusia ystäviä, parantanut suomen kielen taitoaan ja oppinut paljon uutta. Ensi viikolla Rem saa osaamistodistuksen, jota juhlitaan Klubitalo Tönärillä!


Niklas on ollut Monikulttuurinen Toimintakeskus Monikassa. Siellä hän on ollut läsnä asiakkaita varten. Hän liittyy keskusteluihin, pelaa asiakkaiden kanssa biljardia sekä jalkapallopeli Fifaa PlayStation -konsolilla. Niklas on jäämässä Monikaan pitemmäksi aikaa, sillä hänen on tarkoitus työllistyä ohjaajaksi osa-aikaisesti! Niklas kuvailee Monikaa hyvänä ja joustavana työympäristönä, jossa otetaan huomioon ihmisten yksilölliset tarpeet ja työnteko suunnitellaan omien voimavarojen mukaan. Monika on myös hyvä paikka näyttää osaamista, joka puolestaan tukee koulutukseen hakeutumista tulevaisuudessa, kuvailee Niklas.


Myös Suvi-Pauliina on ollut Monikulttuurisessa Toimintakeskus Monikassa. Suvi-Pauliina viettää aikaa asiakkaiden kanssa paljon keskustellen, kuunnellen ja käytännön suomen kieltä opettaen. Lisäksi asiakkaat ovat opettaneet hänelle biljardin pelaamista ja kertoneet paljon omista kulttuureistaan ja kielistä. Välillä Suvi-Pauliina piirtää asiakkaiden kanssa, mikä on osoittautunut hyvin korjaavaksi toiminnaksi osalle asiakkaista. Toisinaan Suvi-Pauliina auttaa asiakkaita mm. työnhaussa, asuntohakemuksissa sekä pankkiasioissa. Suvi-Pauliina on Monikassa vuoden loppuun asti, minkä jälkeen hän aloittaa nuoriso- ja yhteisöohjaajan perustutkinnon opiskelun Kajaanin ammattikoulussa. Monikassa Suvi-Pauliina on päässyt näyttämään osaamistaan, josta on hyötyä tutkinnon suorittamisessa. Kyseisen tutkinnon suorittamisen jälkeen Suvi-Pauliinan tavoite on erikoistua mielenterveys- ja päihdetyöhön.


Kokonaisuudessaan jokainen meistä on ollut erittäin tyytyväinen valitsemaamme polkuun sekä tukeen ja ohjaukseen, jonka olemme Sparrilta saaneet! Sparri -hankkeeseen osallistuminen on ollut ehdottomasti merkittävässä roolissa tulevaa koulutusta ja työllistymistämme ajatellen. Voimme ehdottomasti suositella Sparria kaikille, jotka tarvitsevat tukea tai suunnan löytämistä tulevaisuutta varten!






85 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page