Reem sai osaamistodistukset!
Reem tuli Sparri-hankkeeseen alkusyksystä 2021 1 kk:n työkokeiluun. Reem toi esiin kiinnostuksensa hoitoalalle ja kävimme keskustelua myös opinto-ohjaajan kanssa. Seuraava vaihe oli se, että Reem lähti näyttämään osaamistaan Yhteiset tutkinnon osat -alueelta Klubitalo Tönärille syksyn 2021 ajaksi.
Syksyn aherrus palkittiin 8.12.2021. Sparrin väki lähti innoissaan tapaamaan Reemiä todistus-juhlaan Klubitalolle. Sisälle astuessamme näimme Reemin keittiössä. Keittiössä Reem oli omana itsenään, iloisena ja heilautti meille kättä tervetulon merkiksi.
Osallistuimme talon yhteiseen kokoukseen. Esityslistan alkuvaiheessa oli kohta: ”Paikko-todistukset”. Meitä vähän jännitti, kun kuulimme Reemin nimen ja mitähän vastaava ohjaaja Katariina kertoo opiskelijasta. Katariina totesi, että Reem saikin kaksi todistusta yhden sijaan -Yhteiset tutkinnon osat ja Ravintola- ja Caterin alan osaamistodistukset olivat Katariinan kädessä. Reem oli säteilevä ja yhtä hymyä sen minkä voi maskin takaa aistia.
Reem meni vastaanottamaan todistukset ja kaikki taputtivat käsiään onnittelun merkiksi. Sparrin puheenvuorossa Arja onnitteli Reemiä. Halausten ja onnittelujen kera Reem jatkoi matkaansa. Suunnitelmat ovat hoitoalalle.

